Salilla

Käyn kuntosalilla erään eläkkeellä olevan toimittajan kanssa. Samalla salilla käy usein naisporukka, joka ottaa kantaa moniin asioihin.

Joulun alla naisporukan jäsen kertoi että oli nähnyt viisi ambulanssia tulevan (ehkä) kolaripaikalta. Seuraavana päivänä hän oli toiveikkaana katsonut lehdestä näkyisikö tästä onnettomuudesta mitään tietoja. Mutta lehdessä ei ollut minkäänlaista uutista kolarista. Naisen mielestä toimittajat eivät vaivaudu paikalle, vai mistä se johtuu, ettei tällaista uutisoida? Samassa lehdessä oli kuitenkin uutinen Perun entisen presidentin armahduksesta! Kuka sellaista uutista tarvitsee? nainen kysyi.

Katsoin toimittajakaveria, jonka oli vaikeaa pitää pokka. Mutta hän malttoi kuitenkin olla hiljaa. Pukuhuoneessa hän sanoi lukeneensa tietoja Perun entisen presidentin armahduksesta.

Kirjoittavatkohan toimittajat vain toisilleen uutisia? Unohdetaanko tavalliset ihmiset ja heidän uutistarpeensa? Pitäisikö kolareista kertoa tavallisille ihmisille vaikkei niitä olisi tapahtunutkaan? Tai ainakin liki liippasi -tapauksille pitäisi varata palstatilaa.

One thought on “Salilla”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *